Erilaisia kasvatustyylejä

                                                                           Kasvatus

• Kasvatuksella tarkoitetaan kaikkia niitä välillisiä ja välittömiä ja tekijöitä, joilla pyritään vaikuttamaan ja jotka vaikuttavat kasvatettavaan. Kasvatuksella pyritään tukemaan yksilön valmiuksia selviytyä itsenäisesti elämässäeli hallita todellisuutta-
• Kasvatuksen tavoitteet ja päämäärät määriyttyvät aina yhteiskunnassa vallitsevien arvojen, normien, moraalikäsitysten ja ihmiskäsityksen pohjalta. Vaihtelua ilmenee siinä, kuinka, tarkotuksellisestija tietoisesti tai tahattomasti näitä toteutetaan. 
• Kasvatus on aina vuorovaikutteista toimintaa, jossa nykynäkemyksen mukaan niin kasvattaja kuin kasvatettavankin vaikkuttavat toisiinsa. 
• Hyvän kasvattajan määrittely on vaikeaa.                                                  

                                                                    Kasvattaja

• Kasvattajaksi on vanhastaan määritelty pienen lapsen hyvinvoinnista huolehtiva henkilö. Lapsen vanhemmilla onkin ensisijainen kasvatusvastuu lapsistaan.
• Katsostaan, että oikeus lapsen kasvattamiseen syntyy aseman perusteella ja monien ammattien tai tehtävien mukana (päiväkodin työntekijät, opettajat jne.). 
• Aiemmin suurperheiden aikaanmyös isovanhemmilla oli merkittävä välitön kasvattajan rooli.
• Ihmisten lisäksi kasvattajiksi voidaan katsoa esimerkiksi luonto, harrastukset ja toverisuhteet. Kasvatukseen vaikuttavat media ja sen ympäristö sekä ne olot joissa kasvua ja kasvatusta tapahtuu.
• Kasvatuksen antaja voi siten olla joko formaalinen (virallinen) tai informaalinen (epävirallinen).
• Formaalisella tarkoitetaan tavallisimmin sitä yhteiskunnan järjestelmää, joka toteuttaa kasvatus- ja opetustehävää. Tämä virallinen kasvatus ulottuu päivähoidosta aina ylioppistoon saakka.
• Informaalisella kasvatuksella taas tarkoitetaan lähinnä koulujärjestelmän ulkopuolella tapahtuvaa kasvatusta.Tähän kasvatukseen ei useinkaa liity virallisesti määritelyjä kirjattuja opettussuunitelmia tai -tavoteitta. Informaalista kasvatusta antavat tavallisimmin erilaiset sosiaaliset järjestelmät ja ryhmät (harrastajaryhmä,urheiluseurat yms.).
• Voidaan puhua myös julkisesta kasvatuksesta (julkisten instituutioiden kasvatuksesta) ja yksityisestä kasvatuksesta eli perheiden antamasta kasvatuksesta. 
• Kasvattajan ominaisuuksiksi ei kuitenkaa riitä pelkästään tiettyyn ryhmään kuuluminen (vanhemmat, opettaja) vaan olellista toimiiko hän kasvattajan tavoin.              
• Kasvatukseen kuuluu myös kasvastussuhde, joka syntyy vähittellen ja vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.  Hyvään kasvattussuhteeseen kuuluvat molemminen puolinen luotamus ja toisen kunnioittaminen. 

                                               Erilaisia kasvatus tyylejä

Eri ihmiset käyttävät kasvatuksessa ja lasten ja nuorten parissa toimimisessa erilaisia kasvatustyylejä. Nämä tyylit voivat olla tietoisia, mutta monesti ne ilmentävät tiedostamatta opittuja tapoja ja käytäntöjä. Kasvatustyyleistä käytetään erilaisia nimityksi, kuten

• autoritaarinen, aikuisjohtoinen kasvatus
• antaa mennä -tyyli ja vapaa kasvatus
• lapsijohtoinen kasvatus 
• ohjaava kasvatus.

Kukin näistä kasvatustyyleistä ilmentää erilaista näkemystä lapsista ja nuorista sekä heidän kyvystään ajatella, toimia ja oppia asioita. Eri tyylit ovat tavallaan seuranneet toisiaan,  mutta kaikkia niitä käytetään myös nykyaikana. 

Oikeus määrätä ja päättää siitä, mikä on lapselle hyväksi. Hänellä on houkotus käyttää valtaansa, johon pieni lapsi alistuu aikuisen suuremmman koon, voiman ja kokemuksen edessä. Lapselta odotetaan sopeutuvaisuutta, kuuliaisisuutta, velvollisuuksien täyttämistä ja tottelevaisuutta. Aikuisten tekee päätöksiä kasvatettavan puolesta. Nalkuttaminen, lapsen kielteinen arvosteleminen ja syyttäminen joko suoraan tai peitellysti. Myös epäjohdonmukaisesti ongelmatilanteissa epäkypsiin ja lapsellisiin reaktioihin (huutamiseen, raivoamiseen). Hän on tuntee nolatuksi tai nöyryytetyksi. Hänestä kehittyy alistuva, hiljainen tai kuuliainen ja ehkä aloitekyvytönkin.


                                             Anna mennä - tyyli          

                                                       


Antaa mennä - tyyli kehittyi, kun haluttiin päästä eroon autoritaarisesta, pahimmillaan lasta alistavasta ja lapsen itsetuntoa nurjertavasta kasvatuksesta. Antaa mennä - tyylissä aikuinen luopuu kasvatuustaan ja jättää lapsen satunnaisten tekijöiden ohjattavaksi. Syynä voivat olla myös välinpitämättömyys, vanhempien omat pulmat tai vaikea elämäntilanne. Aikuinen luottaa lapsen omaan kykyyn ottaa asioista selvää ja selviytyä kulloisestakin tilanteesta. Kasvatus toimii täysin lapsen ehdoilla. Lapsi saattaa tällöin kokea aikuisen välinpitämättömäksi ja kärsiäkin siitä. Hän ei opi välttämättä halitsemaan itseään tai tunteitaan. Hän saattaa kokea itsensä turvattomaksi, ja hän kaipaa ja etsii säännölisyyttä ja rajoja toiminnalle. Tämä rajojen etsiminen saattaa olla lapselle ja ympäristöllekin tuhoisaa.

                                                 Lapsijohtoinen kasvatus

Lapsijohotoisesta kasvatuksesta voidaan puhua silloin, jos lapsi hallitsee kasvattajiaan omien mielihalujensa mukaan. Lapsi pitää ohjat käsissäään ja hypyttää kasvattajiaan. Vanhemmat toteuttavat hyvää tarkoittaen lapsen kaikki toiveet eikä lapselle pääse kehittymään normaalia elämässä tarvittavaa turhautumisen sietokykyä. Pienetkin vastoinkäymiset ja pettymykset aiheuttavat tällöin lapselle ahdistusta ja masennusta, joka voi ilmetä hyvin vahvoina käyttäytymisongelmina ja raivopurkauksina. Erityisesti 1960-luvulla puhuttiin summerhilliläisestä vapaasta kasvatuksesta. Usein vapaan kasvatuksen käsite tulkittiin väärin. Jos autoritaarisessa kasvatuksessa valitsee ankara kurin, jossa lapsella ei ole oikeuksia, hemmottelevassa, lapsijohtoisessa vapaassa kasvatuksessa heillä on kaikki oikeudet.


                                              Ohjaava kasvatus 


Ohjaavassa kasvatuksessa aikuinen luottaa itseensä kasvattajana, mutta luottaa samalla myös lapseen. Hän kuuntelee ja ymmärtää lasta sekä pyrkii motivoimaan lapsen toivottavalla hyväksytävällä tavalla. Aikuinen käyttää runsaasti aikaa keskusteluun ja vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Hän neuvoo ja perustelee. Hän kuuntelee lasta aidosti ja on kiinnostunut siitä, mitä lapsi yrittää viestittää. Hän vastaa lapsen lukumattomiin kysymyksiin ilman, että lapsen tarvii toistaa samaan kysymystä kymmenen kertaa. Vanhemmat antavat ohjaavassa kasvatuksessa lapselle tämän taitojen ja voimien mukaisesti vastuuta. Lapsi saa ratkaista itseään koskevia asioita ja tehdä valintoja. Aikuinen antaa lapselle rajat ja selvittää, miksi jokin asia on kielettyä tai vaarallista. Kiellot perustellaan, ja aikuinen osoittaa oikeita menettelytapoja eitoivottujen tilalle. kieloissa pyrittään johdonmukaisuuteen, jolloin lapsi kykenee itsekin paremmin ennakoimaan tilanteita. Vuorovaikuituksessa aikuinen kohtelee lasta tasa-arvoisena, mutta muistaa sukupolvien luonnollisen eron. Jos lapsi esimerkiksi kiukutelee, aikuinen voi kysyä onko lapsi väsynyt, ja ehdottaa tälle nukkumaan menoa.  Ohjaava aikuinen ei käske lasta nukkumaan vetoammalla vain siihen, että lapsi kiukuttelee kauppareissulla, kaatoi maitolasin ruokapöydällä tms. (toki väsymys on saattanut näkyä tällä tavoin huonoina käytöksenä).
Lapsi kokee, että aikuinen luottaa häneen. Tällöin myös luottaa itseensä ja toisiin. Hänellä on lupa kokeilla ja epäonnistua, eikä hänen tarvitse pelätä arvostelua tai nolaksi tuntemista. Aikuiset muistutavat, että kun lapsi kasvaa myös hänen tarpeensa muuttuvat ja lisääntyvät. Ristiriita- ja erimielisyystilanteissa pyritään löytämään ratkaisu keskustelemalla ja kuuntelemalla eri osapuolia. Ongelmiin haetaan ratkaisuja yhdessä ja annettaan mahdollisuus oppia itse ratkaisemaan pulmiaan. Jos lapsi ymmärtää ja hyväksyy perustelut, hän kokee ne turvalliseksi. Yhdessä sovittujen sääntöjen ja menettelytapojen avulla lapsi oppii näkemään syyn ja seuraksen omassa käyttöksessään ja oppii ottamaan muut huomioon. Tälläisen kasvatuksen tavoitteena on lapsen turvallinen itsenäistyminen. Varsin todenäköisesti lapsessa keihittyy myös yhteistyö- ja arvostelukykyinen, toiset huomioonottava, työssään ja harrastuksistaan innostunut ihminen.